Kuusamon
Tuotekehittäjäryhmä 2
105 tapaa käyttää Wii
fit:iä kuntoutuksessa.
Alkutilanne
Aihe syntyi
Jaana Utin heittona ensimmäisessä tuotekehitys koulutuksessa. Tavoitteena on
kehittää Wii konsolipeliä Kuusamon terveyskeskuksen potilaitten käyttöön
fysioterapiassa / kuntoutuksessa. Tavoitteena on kehittää mahdollisimman monta
tapaa käyttää Wii:tä ja mahdollisimman monella potilasryhmällä.
Alkutilanteessa
Kuusamon tk ei omista Wii laitetta. Laitteen hankkiminen Huutonetistä sujuu
kohtuullisen helposti ja nopeasti. Sattumalla oli osittain osaa laitteen
hankkimiseen. Wiin ostaminen huutonetistä oli allekirjoittaneelle tuttua koska,
olin hankkinut sieltä vastaavan laitteen kotiin jo aikaisemminkin.
Wii:tä on
käytetty kuntoutuksessa maailmalla jo useita vuosia. Itse en ole sitä koskaan
käyttänyt terapia mielessä mutta hupikäytössä laite on itselleni tuttu. Omakohtaisen
kokemuksen perusteella voin hyvin ajatella että, Wii motivoi kaiken ikäisi
mielekkääseen ja uuteen tapaan kuntoutua ja sitä kautta liikkua. Wii toimii
siten hyvänä kuntoutusvälineenä oppilastyössä. Wii:tä voidaan käyttää neurologisten,
kirurgisten, tuki- ja liikuntaelinsairaiden, aineenvaihdunta ongelmallisten ja
tietysti erityisesti lasten ja nuorten kanssa harjoitteluterapiaan. Matkan
varrella löydämme varmaan monia muitakin hyviä potilas ja kohderyhmiä Wii:n käyttämiseen.
Alustava aikataulu projektin
toteuttamiseen
Wii:n
hankinta -> arvio oli noin viikko -> kesti kuitenkin lähemmäs kolme viikkoa.
Televisio ja
televisiotaso -> 2-3 vko -> kesto n. 3 vko -> mutta televisio ei
toiminut Wii:n kanssa. Vanha televisio oli siis toimintakyvytön. Uuden
television hankinta mahdollisesti työkaverin kotoa koska ovat uusimassa ehkä
televisiota.
TV:n
hankinta jää kesälle työkaverin harteille / harkintaan ja itse siirryn
sairaslomalle 2kk ajaksi (2.6 -5.8).
TV:tä ei ole
hankittu kun käyn töissä neljänä päivänä elokuun alkupuolella, ennen kuin jään
kesälomalle. TV:n hankinta jää syyskuulle.
Alkuperäisenä
tavoitteena oli saada Wii käyttöön kesäkuun aikana, kaikkien työntekijöiden
toimesta. Wii:lle ja TV:lle hankittiin kaupungin varikolta pyörillä oleva pöytä
että, sitä on helppo siirtää tilasta toiseen. Tarkoitus on että kaikki
fysioterapeutit koittavat käyttää Wii:tä omien potilaittensa kanssa. Näin
saadaan mahdollisimman laaja käyttäjä kokemus Wii:stä ja pystytään kohdentamaan
laitteen tuotekehitys sopivalle ryhmille.
Toukokuun
lopussa pidetyssä kehittämisiltapäivässä yksi kohta on tuotekehitys projektien
vienti työyhteisön käyttöön. -> Kehittämisiltapäivänä olin kuitenkin poissa
töistä (MRI tutkimuksessa Oulussa) ja tuotekehitys projekti ei etene. Itselläni
oli siis edessä mahdollinen operaatio ja sairasloma.
Wii-pelin käyttö potilastyössä
Aikataulu;
tavoitteena aloittaa heti kesäkuun alussa. Kaikki fysioterapeutit käyttävät
Wii:tä satunnaisesti omilla potilaillaan.
Pidetään
yhteisiä harjoitteluja kesällä kun on hiljaisempaa.
Kuvataan
tilanteita ja kirjataan eri potilasryhmät projektia varten.
Tavoite:
saada hoitajat käyttämään potilaiden kanssa Wii-peliä myös osastoilla omatoimisesti
ja kannustamaan potilaita iltaisin ja viikonloppuisein sen käyttämiseen.
Projetki jää
jäihin kesäkuun alussa. Syynä on pitkä sairasloma ja kesäloma. Projektin vetäjä
takaisin työissä vasta syyskuussa. Tavoitteena saada projekti uudelleen hyvään
käyntiin ennen tuotekehityskoulutuksen toista osaa.
8.9 saan
uuden TV:n Wii:tä varten. En kuitenkaan ehdi asentamaan TV:tä Wii:hin. Töissä on
kiireistä monista syistä johtuen. Tavoite oli että tuotekehitys olisi alkanut
ennen kakkos koulutusosiota ei siis myöskään toteutunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti