1. Etsi oikeat tyypit
2. Luota
3. Mahdollista
Tulokset ovat
häkellyttäviä. Tuottavuuskehitystä haettaessa yrityselämässä on puhuttu
jo pitkään toimialan tuottavuuskehityksen yhteydessä luovasta tuhosta.
Toimialan tuottavuuskehitys on ehkä työpaikkojakin suurempi talouden
tilan vaikuttaja. Jos yrityselämässä työpaikkoja syntyy tuottamattomille
aloille ja vähenee tuottavilta aloilta voi talouden tila heikentyä
vaikka työpaikkojen määrä lisääntyy. Toimialan tuottavuuskehitys ja
siten kilpailukyky liittyy yritysten tuottavuuskehitykseen, mutta edellä
mainitusta syystä ne eivät välttämättä ole saman suuntaisia.
Perusturvajohtaja Isoviita hakee yrityselämän ja julkisensektorin
tuottavuuden rakentamisen yhdenmukaisuuksia. Joskus meidän on pystyttävä
sallimaan luova tuho, rikkoa olemassa olevia rakenteita ja uskomuksia,
jotta voimme saada aikaan koko julkisen sektorin tuottavuuden kasvun.
Isoviita on onnistunut mahdollistajana. Kun muualla tuskaillaan
pitkäaikaistyöttömyyden kasvun kanssa Isoviita katselee tyytyväisenä
miten hänen henkilöstönsä on resursseja lisäämättä saanut kolmanneksen
Kuusamon pitkäaikaistyöttömistä arvokkaaseen työhön ja elämään.
Toteuttamaan Kuusamon kaupunkistrategiaa olla Pohjolan luontopääkaupunki
numero 1.
Ajattelen itseäni mahdollistajan roolissa, pitää uskoa ihmisiin, en
koskaan ole laittanut ketään pois sen takia että olisi tehnyt liian isoja
muutoksia tai hölmöillyt. Mutta joskus joutuu sanomaan, että vanhassa pysyminen johtaa aikaansaamattomuuteen.
Haen luovia, rohkeita ihmisiä. En kai sitten voisi laittaa heitä pois, kun he ovat juuri sitä mitä haluan?
Meillä
on maali, pitää olla selkeä suunta mihin ollaan menossa.
Se suunta luodaan yhdessä. Keinot on aika vapaasti vaalittavissa, tässä
on kyse luottamuksesta. Joskus ratkaisut voivat johtajan mielestä
näyttää oudolta. Mutta on vaan luotettava.
Niin se
mahdollistaminen. Kyllä minä
enemmän haluan että edetään ihmisten vahvuuksien kautta ja rakennetaan
innostusta. Sei ei johda mihinkään, että parannellaan puutteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti