Kuusamon sankari, Anssi Lohi: Mahdollistava Virkamies |
Anssin ansiosta
Kuusamosta löytyy jatkossa virkamiehiä,
jotka Palvelevat Asiakasta – eivätkä tyydy järjestämään palveluja silloin ja
siten kuin heille itselleen olisi mukavinta, tuttua ja turvallista.
Anssin idea on Kuusamon kaupunkistrategian toteutuksen tähtituotos: Anssi tuo virkamiehen asiakkaan luo,
ettei asiakkaan tarvitse keskeyttää tuottavaa työtään tullakseen virkamiehen
luo. Kun
yrittäjien on hoidettava asioitaan esimerkiksi neuvoja kysyäkseen, menettää hän
helposti muutaman tunnin tehokasta työaikaa siltä päivältä. Ja näitä
asiakaskäyntejä kertyy vuosittain pelkästään rakennusneuvonnassa satoja! Tämän työajan on Anssi päättänyt neuvokkuudellaan pelastaa, jotta yrittäjät
voisivat keskittyä enemmän siihen, mitä he tekevät parhaiten – yrittämiseen.
Samalla yrittäjät pelastavat rämpivän kuntatalouden, kun heillä on aikaa myydä
tuotteitaan enemmän, eikä aika kulu virastotalon pitkillä käytävillä
vaeltamiseen.
Kuusamolaisten yritysten liikevaihto kääntyy siis tulevaisuudessa
huimaan kasvuun, ne voivat työllistää enemmän kuusamolaisia ja kaupunkiin
virtaa palkkaverotuloja. Ja kaikki vain siksi, että Anssi keksi, että
asiakkaita voisi palvella myös asiakaslähtöisesti, ottamalla käyttöön
videoneuvottelumahdollisuuden asiakkaiden ja virkamiesten välillä. Samalla pelastetaan myös Kuusamon puhdas luonto, kun jatkuva Kitkantietä kaupungintalolle suuntautuva saastuttava autojono pysähtyy.
Kiitos Anssi!
Kiitos Anssi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti